-Moi!

-Moi! Taas täällä…

-Joo.

-Mietin kyllä, että oisinko tullu, kun päähän sattuu ja on jotenkin raskas olo. Mut ylihoitaja oli kieltänyt ketään sairastumasta.

-Mulla oli parin päivän ajan sellainen tunne, että nyt se tauti vie mukanaan, mutta otin sitten tyrnimehua ja sinkkiä, niin olo helpotti.

-Okei… Risto on tosi kovassa kuumeessa jo neljättä päivää. Sen yskä hakkaa niin, ettei kukaan saa nukuttua öisin.

-Voi ei. Onkohan se…

-En tiedä. Ei sitä suostuta testaamaan, kun Risto on perusterve.

-Onko teillä lapset kunnossa? Hirvitti viedä Atte päiväkotiin…

-Juu, muuten meillä on kaikki ihan hyvin. Risto tosin lomautettiin viime viikolla. Ajateltiin että hän hoitaa kolmen lapsen kanssa kotieskarit ja -koulut, mutta sitten nousi se kuume. Yritän ehtiä iltaisin katsoa, mitä lapset on tehneet päivisin, mut eihän se sama asia ole.

-Voi…

-Ja kyllä mua pelottaa tulla tänne, kun ei tiedä mitä vie kotiinsa mukanaan. Tuntuu vähän väärältä, että tuun tänne, kun mua tarvittaisiin kotona, eikä tästä edes makseta sen verran, että me pärjättäisiin nyt kun Ristolla meni se työ… Mä en tiedä, et miten me selvitään.

-Mut hei, mä kuulin, että saatiin sentään uusia maskeja ja hanskoja eilen!

-Oikeesti? Onkohan niitä enää jäljellä? Tein just yhden päivän samalla maskilla ja se oli niin märkä vuoron päättyessä, ettei henki kulkenut kunnolla.

-Mä otin niitä jemmaan tänne… katso… Saat kyllä multa maskeja, jos ne on tuolta loppu. Ja muutenkin, jos tarviitte apua, niin katotaan mitä me voidaan tehdä…

– No, kiitos. Ihan oikeesti. On kiva tietää, et joku välittää. Mut katsotaan nyt. Haettiin me toimeentulotukea jo. Käsittelyajat meinaa vaan kuulemma venyä pitkiksi.

-Tää on nyt rankkaa vähän kaikille, mut kyl se tuntuu väärältä et me ollaan täällä etulinjassa ja sun pitää hakea toimeentulotukea. Joka työvuorossa sitä asettaa kuitenkin itsensä ja perheensä vaaraan… Luin et Ruotsissa ja Amerikassa hoitajille maksetaan tuplapalkkoja.

-Aijaa… No… mut hei! Mä huomasin eilen kun olin menossa duunin jälkeen himaan, et Finlandiatalo oli valaistu siniseksi. Sit mä näin Twitteristä, et pormestari oli tehny sen meidän kunniaksi. Olin heti et vau…

-Oi… ihan tosi? Aika siistii. Ja jotkut kuulemma taputtaa meille iltaisin parvekkeiltaan!

-Oho! Tosi upeeta ja kannustavaa! Nyt vähän hävettää kun äsken valitin vaikeuksiani… Ja masensi tää tuplavuoro ennalta, varsinkin kun ylimääräset tunnit kuitataan vapaina sitten joskus loppuvuodesta, mut nyt tuntuu heti et jaksaa paremmin!

-Joo! On tää silleen tärkeetä, et arvostetaan…

-Niin…

-Niin…

-…

–

Koronaviruksen lasketellessa Tirolista Suomeen, pääministeri Sanna Marin linjasi nojaavansa epidemian torjunnassa vahvasti asiantuntijatietoon. Tässä tapauksessa asiantuntijuus löytyi Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta ja erityisesti terveysturvallisuusjohtaja Mika Salmisen työkalupakista. Euroopan tartuntatautivirasto ECDC:n johtajahaussa pitkälle edenneellä Salmisella oli kriisin alkaessa varmasti riittävästi luottamuspääomaa lunastaa paikkansa hallituksen asiantuntijana, mutta poliittinen päätöksenteko ei voi perustua vain taulukoihin ja tilastoihin. Loppujen lopuksi luottamustehtävään valittu poliitikko joutuu kohtaamaan aina omat arvonsa.

Asiantuntijuus on tärkeää. En antaisi psykiatrin leikata polveani, sen enempää kuin antaisin perussuomalaisen Putkosen linjata maamme tuulivoiman rakentamista. Asiantuntijuus on ehdottomasti kovempi peruste, kuin rinnassa kuohuva tunne, vaikkei se aina siltä tunnukaan. Uskon, että Mika Salminen on asiantuntijuutensa perusteella riittävän perehtynyt ohjaamaan päätöksentekoa pandemiantorjunnassa. Silti, yksi asiantuntija on vain yksi asiantuntija. Mitä tapahtuu, kun huoneeseen astuu toinen asiantuntija, jolla löytyy täysin päinvastaiseen näkemykseensä aivan yhtä painavat perusteet kuin ensimmäisellä?

Tätä dilemmaa on väännetty somessa monta viikkoa. Poliittiseksi kieroutunut koronapandemia on saanut hallituksen joukot vannomaan uskollisuutta viranomaistoimille. Oppositiossa olevien persujen ja kokoomuksen pasmat taas ovat olleet täysin sekaisin punavihreän rintaman linjatessa parhaan tiedon pandemian hoitoon löytyvän Suomesta. Hallitukselle uskollisten someväittelijöiden kovimmaksi aseeksi on muodostunut asiantuntijuus. Ja varsinkin suomalainen sellainen. Yhtäkkiä kansainvälisyyteen ja avoimuuteen profiloitunut joukko liputtaa kansallisen tiedon merkitystä globaalin ongelman hoidossa. Kuolonuhrien määrän kasvaessa eksponentiaalisesti, laumaimmuniteetin strategiakseen valinneissa maissa on nojattu varmasti myös parhaaseen kansalliseen tietoon. On vaikea uskoa, että Ruotsin pääepidemiologi Anders Tegnell linjaisi maansa toimenpiteitä elämänviivansa perusteella.

Laumaimmuniteetti oli selvästi pitkään myös Suomen toimenpidelistalla. Vielä 20.3. terveysturvallisuusjohtaja Salminen kertoi medialle, ettei ymmärrä WHO:n suosittelemaa aktiivisen testaamisen mallia. Jokin kuitenkin muutti Suomen linjan, sillä olemme eläneet poikkeustilassa jo 17.3. lähtien ja samalla taudin testaamisen kriteerejä on väljennetty. Nyt elämme jo aikaa, jossa puhutaan ainakin koko Uudenmaan väestön testaamisesta ja taudin kukistamisesta aktiivisella jäljityksellä. Jos emme vielä epidemian alussa, muutaman varmistetun tautitapauksen jälkeen uskoneet siihen, että taudin etenemisen voi pysäyttää, kuinka se on mahdollista nyt? Vaikka en ole asiantuntija, niin vastaan parhaalla mahdollisella mutulla: Suomen linja on muuttunut, koska poliittinen päätöksentekojärjestelmä otti alun arpomisen jälkeen paikkansa.

Voi olla, että olisi taloudellisesti ja kaikin mahdollisin tilastoin järkevämpää antaa taudin tulla ja mennä. Että tehdään nyt näin, ja katsotaan mitä siitä tulee, kuten eräs suuri ajattelija on joskus linjannut valtiollista päätöksentekoa. Mutta, me emme ole palkanneet yksittäistä virkamiestä päättämään siitä, annetaanko tuhansien kansalaisten kuolla, vaikka se olisi ehkä kokonaiskuvan kannalta järkevää. Tällaisia päätöksiä varten meillä on demokratia ja poliitikot. Vaikka paras kansallinen tietotaito sanoisi mitä, päätöksen tehtävistä toimista tekee luottamuksen saanut poliittinen järjestelmä. Asiantuntijuuteen vahvasti nojannut Sanna Marin valitsi toisin kuin varmasti myös asiantuntemukseen näkemyksensä perustanut virkaveljensä länsinaapurissa. Näiden valintojen lopulliset seuraukset nähdään tietenkin vasta myöhemmin, mutta tällä hetkellä Ruotsi johtaa kisaa ruumisröykkiöiden rakentamisessa murskalukemin.

Meidän onnemme on, että valtiomme johdossa on ihmisiä, joille ihmishenkien pelastaminen oli lopulta tärkeintä. Tällaiselle toiminnalle suurin osa kansasta antaa varmasti tukensa. Suomen linjamuutosten edessä olisi kuitenkin perusteltua, että jokainen hallituksen ja asiantuntijatiedon puolesta pyhästi taistellut osaisi laskea aseensa ja katsoa myös omaa toimintaansa kriittisesti. Kun ihminen kertoo leuka tanassa asettuvansa asiantuntijatiedon puolelle, hän lakkaa näkemästä asiantuntijuutta missään muualla kuin omassa näkökentässään. Ja jos vain hallituksen käyttämä asiantuntija on oikeassa, onko enää kyse vain asiantuntijuudesta? Onneksi tällä kertaa arvot jyräsivät kylmät faktat.