Lyhyet erikoiset

Henkilökuvassa Lintunen – humoristi

Sohvalla istuu mies pitkä mies boksereissaan. Parta on voimakkaasti harmaantunut. Hauiksen herkistä värähtelyistä näkee, että salilla on käyty, mutta, voi sentään, kyykkytreeneistä on selvästi pinnattu; reisiin tarvitaan lisää massaa tasapainottamaan vaikutelmaa.

-Pyrin tässä ensisijaisesti panostamaan henkiseen kasvuun, mies toteaa pyyhkien oikeasta silmäkulmastaan kyyneleen.

Viime ajat ovat olleet raskaita globaalin pandemian kurittaessa perhettä ja työelämää. Miehen nimi on Tino Lintunen. Sekin vielä.

-Olen harkinnut nimeni vaihtamista Jari Tervoksi, Lintunen kertoo.

Hän sanoo haaveilevansa kirjan kirjoittamisesta. Juuri nyt on käynnissä oikean hetken, inspiraation, odottaminen. Tämä vaihe on kestänyt kaikkiaan 26 vuoden ajan. Lintunen on toiveikas. Hän kokee, että kirjoittaminen voi alkaa minä hetkenä hyvänsä.

-Kyllä, tunnen että olen valmis siirtymään pian eteenpäin. Että pitäkää siellä kustantamoissa postiluukkujanne silmällä, Lintunen innostuu.

Samaan aikaan miehen vasemmasta silmäkulmasta vierähtää kyynel.

Roudasta rospuuttoon

Lintunen on 47-vuotias. Hän on nelilapsisen perheen esikoinen, joka joutui jo pienestä pitäen tottumaan kovaan työhön.

-Isäni oli kommunisti, Lintunen kertoo jääden tuijottamaan kaukaisuuteen.

Ehkä isän verenperintö on saanut Lintusen ottamaan kantaa asioihin. Selvästi vasemmalle kallellaan oleva mies muistuttaa silti olevansa oikeakätinen. Lisäksi hän sanoo lähtökohtaisesti epäilevänsä kaikkea ja kaikkia, etenkin itseään. Tästä ominaisuudesta on hyötyä Lintusen työssä toimittajana.

-Varmistan kaiken yleensä lukuisia kertoja. Jos kirjoitan johonkin aan, nukun yön yli varmistuakseni siitä ettei kyseessä ole bee.

Myös Lintusen aiemmassa ammatissa hoitoalalla kyky itsereflektioon on ollut suureksi hyödyksi.

-Olen varma etten tappanut ketään niiden vuosien aikana, Lintunen puuskahtaa helpottuneena.

Aina ei naurata

Lintunen kertoo, että huumori on hänelle tärkeää. Se on hänen mukaansa myös erinomainen keino käsitellä arkoja aiheita. Aina ei kuitenkaan naurata.

-Muutama vuosi sitten tipuin parvekkeelta. Vähän niin kuin Andy McCoy. Tulin jaloilleni alas, mutta siinä rytäkässä murtui selästä kuusi nikamaa ja nippu kylkiluita.

Maahan rojahti Lintusen mukaan eri mies kuin sekuntia aiemmin kaiteen yli horjahtanut hahmo. Vaikeudet kasvattivat ja asiat menivät uuteen tärkeysjärjestykseen.

-Aloin tuolloin suhtautua kirjoittamiseen entistä intohimoisemmin, Lintunen sanoo vaihtaen asentoaan sohvalla.

Selkä vaivaa miestä edelleen, mutta vaivat pysyvät hallinnassa liikunnalla. Kääntyessään Lintusen bokserit eivät seuraa täysin perässä. Näky ei ole koko perheelle soveltuva. Kun mainitsen tästä Lintuselle, mies punastuu. Hetken päästä hän käy laittamassa housut jalkaansa. Kuulemma ensimmäisen kerran tällä viikolla.

-Se on tämä korona, Lintunen kuiskaa pahoitellen.

-Suunta on kuitenkin ylöspäin, mies lisää itsevarmuutta uhkuen.

Hän alkaa pyydettäessä listata hyviä ominaisuuksiaan paperille. Ilmeet vaihtelevat, kynä naputtaa pöytää. Lintusen varpaat heiluvat toisiaan vasten. Kuuluu pienen pientä suhinaa. Jossakin käy kello.

-Nyt iski writer’s block, Lintunen hymähtää aikansa mietittyään.

Mihin seuraavaksi?

Mutta millaisia ovat keski-ikäisen miehen haaveet? Mihin Lintunen tähtää, kirjan kirjoittamisen lisäksi?

-Haluan, että pojallani on kaikki hyvin, Lintunen vastaa.

Ammatillisesti toimittajana kehittyminen on myös tärkeää. Lintusella on tapana kirjoittaa nopeasti valmista. Hän laskee vahvuudekseen myös persoonallisen tyylinsä, vaikka osaa tarvittaessa häivyttää sen myös taka-alalle, jos tekstityyppi sitä kaipaa.

Uudet asiat kiinnostavat Lintusta. Viime vuonna hankittu oppi liikkuvan kuvan tuottamisesta kiehtoo häntä. Parasta olisi, jos pääsisi tekemään työtä, jossa voisi soveltaa vastahankittuja taitoja käytäntöön. Myös käsikirjoittaminen kiinnostaa Lintusta. Haaveissa on oman tv-sarjan kirjoittaminen.

-Siinä pitää ehdottomasti olla zombeja, Lintunen paaluttaa lyöden nyrkinsä pöytään.

Miestä sattuu selvästi. Silmistä valuu lisää kyyneleitä. Pikkurilli alkaa turvota voimakkaasti. Murtuma näyttää ilmeiseltä.

Lintunen yrittää jatkaa haastattelua, mutta hänen äänensä särkyy juuri kun mies on palaamassa vahvuuksiinsa.

Pikkurilli mustuu hirvittävää vauhtia. Lopulta kaikki tapahtuu silmänräpäyksessä: Lintunen hätääntyy  ja pomppaa ylös tuoliltaan, lyöden samalla isovarpaansa pöydänjalkaan. Iso mies kompastuu pää edellä suoraan Ikeasta hankitun sohvapöydän terävään kulmaan. Verta on kaikialla! Herranjumala!

Lintunen näyttää kouristavan. Ainakin hän on tajuton. Ajattelen, että hän hoitajana silti tietää, kuinka toimia. Mietin hetken ambulanssin soittamista, mutta sairaanhoidon kuormittunut tila juuri nyt ei houkuta pitkään jonotukseen hätäkeskukseen.

Toivottelen Lintuselle hyvät jatkot ja painan oven kiinni perässäni. Mietin pois päin kävellessäni, että olipa kerrassaan sympaattinen hahmo. Kyllä, Suomen Kuvalehden tulisi palkata hänet!

Uusia alkuja

Olen tässä vähän ajatellut. Esimerkiksi uusia alkuja. Kun monesti sanotaan, että jos yksi ovi sulkeutuu, niin toinen avautuu. Mutta entäs jos ei avaudu? Että kun suljet yhden oven, niin mitään ei tapahdu. Edes se ovi, jonka äsken suljit, ei enää aukenisi, koska joku Hessu tai Make olisi potkinut kahvan hajalle. Siinä sitä sitten ihmettelisi, kahden oven välissä. Onneksi ovien alla kuuluu olla pienet raot, jotta ilma pääsee vaihtumaan.

Siinä kävisi aika pitkäksi. Jossain vaiheessa olisi pakko istahtaa. Joku avaisi ihan kohta sen oven. Kännykkäkin olisi, mutta ei siinä tietäisi kenelle soittaa, joten sitten voisi vaikka katsella hauskoja videoklippejä facebookista. Kunnes loppuisi akku. Ja tulisi nälkä. Mieleen nousisivat kaikki ne kerrat, kun olet kieltäytynyt hiilareista, kovista rasvoista ja elämänmausta. Onneksi taskun pohjalle on kerääntynyt nöyhtää, johon on sekoittunut ihanan suolaisia sipsimuruja.

Mutta aika vaan kuluu. Henkiseen maisemaan alkaa nousta hätä, jota yrität häätää positiivisella ajattelulla. Mietit mitä Jari Sarasvuo tai Jeesus sanoisivat tässä tilanteessa. Hiljaisuus vinkuu tärykalvot rikki. Painat korvasi ovea vasten, mutta mitään ei kuulu. Kunnes tajuat huutavasi. Haluaisit käskeä itseäsi vaikenemaan, mutta alatkin potkia ovia. Raivotessasi mieleesi välähtää miksi kahvat olivat rikki. Lopulta lysähdät voimattomana maahan. Huomaat että lattia on todella pölyinen.

Välillä sinua naurattaa, kun tajuat ironian, jota kukaan muu ei tietenkään näe. Alat puhua itseksesi. Selailet muistojesi katalogeja kuin vanhoja Anttilan kuvastoja. Voi mitä kuvastoja ne olivatkaan… Mutta sitten ymmärrät tilanteesi vakavuuden. Alkaa itkettää. Ymmärrät miksi olit sulkenut oven, ja miksi olit alunperin avannutkin sen, mutta et voisi tehdä asioille enää mitään. Kadut ikäviä sanojasi. Silität mielessäsi loukkaamiesi ihmisten hiuksia. Voi kun voisit vielä pyytää anteeksi. Voi kun saisit vielä harpata sen askeleen, jota et uskaltanut silloin ottaa.

Yhtäkkiä muistat kuinka mustavalkoisissa elokuvissa nälkäiset ihmiset söivät kenkiään. Ainakin Charlie Chaplin teki niin. Yrität järsiä kenkääsi, muttet jaksa puraista kumipohjaan edes naarmua. Makaat lattialla luurangonlaihana. Vaatteesi roikkuvat säkkinä päälläsi. Mielesi tyyntyy pikkuhiljaa ja ymmärrät mitä on tapahtumassa. Kaikki näyttää niin kovin kauniilta ja koet hetken aikaa eläväsi todellisemmin kuin koskaan. Lopulta hengityksesi vaimenee ja kasvojesi kalpea väri syvenee. Huolten aiheuttamat rypyt siliävät. Olet viimein löytänyt rauhan.

Aika kuluu, eikä sillä ole enää merkitystä. Hetki hetkeltä maallinen kehosi haurastuu. Prosessit seuraavat toistaan. Pehmytkudos vetäytyy luiden päältä. Jonkin aikaa tarjoat elämän lukuisille selkärangattomille, kunnes ei ole enää mitään jäljellä. Luinen rankasi lepää siinä mihin jätit sen kuoltuasi. Konkeloon jäänyt olkaluu kopsahtaa lattiaan.

Tovin päästä jäännöksesi ovat muuttuneet tomuksi. Oven takaa kuuluu kolinaa. Aivan kuin joku huutaisi.

-… jos ei tämä lopu niin… tässä on kaikki ovet auki…

Sisään törmää hurjistunut mies. Äkillinen ilmavirta pölläyttää tomumajasi ilmaan. Pölypilvi osuu miestä kasvoihin ja äkäinen kiihko vetää osan sinusta tulijan keuhkojen perukoille. Mies alkaa yskiä ja aivastella. Samalla hän paiskaa oven kiinni perässään.

-Eikö täällä vittu siivota koskaan!?